Miten tähän ollaan päästy?

Kirjoitin pari viikkoa sitten nykyisestä työstäni, sekä pohdin olenko jo unelma-ammatissani. Jos missasit postauksen, pääset lukemaan sen täältä.

Nyt on vuorossa sitten miten tähän on oikein päästy. Skippasin peruskoulun jälkeen lukion, silloin halusin olla sihteeri muodin huippu merkeillä tai muotilehden assistenttina. Näihin valintoihin vaikuttivat hyvin paljon sarja, Ungly Betty ja Paholainen pukeutuu Pradaan. Olen kyllä pienestä tytöstä halunnut toimistoon töihin, leikin usein sihteeriä ja rakastin tehdä työpöydistä paperin täytteisiä kaaoksia, niitä oli kiva organisoida. (Mulla on ollut hieman omituisia leikkejä pienenä...)

Sihteerin työ ei vieläkään ole suljettu pois, osa minusta halajaisi vieläkin hieman toimiston puolelle, vaikka sisään ostamaan mallistoja, mutta kuka tietää mitä tulevaisuus tuo tulleessaan. Jos olenkin jossain vaiheessa visualisti, stylisti ja muotitalon sihteeri tai sisäänostaja?
Joten sihteerin tavoite silmissä, lähdin ammattikouluun ja kouluttauduin merkonomiksi, valmistumisen jälkeen olin vuoden työelämässä ja haluni koulunpenkille nousi uudelleen, joten lähdin opiskelemaan työni ohessa itseni styliksi, Helsingin Fashion model agency style pro kurssilla.
Tässä vaiheessa toinen vaihtoehtoni oli Teatteri korkeakoulu, halusin kovasti näyttelijäksi, eikä asiaa auttanut ollenkaan teatteri kärpäsen purema, välivuotena olin koukussa teatterin tekemiseen. Mutta kun teatteri kouluun en päässyt, oli aika valita B-suunnitelma, stylisti.
Koulutus kesti puoli vuotta ja voin sanoa että siinä oppi paljon, eikä ole harmittanut että valitsin B suunnitelman A:n sijaan. Muoti on aina ollut minulle suuri intohimo ja on mahtavaa, että saan työskennellä muodin parissa, olen saanut tämän koulutuksen ansioista tehdä niin paljon erilaisia töitä: Olen ollut Cosmopolitanilla työharjoittelussa muotitoimittajan assistenttina, olen ollut stailaamssa erilaisia kuvauksia, Teri Niitin stylistin assistenttina muotinäytöksissä ja lista vain jatkuu.

Ja tähän on päästy, suoraan Stylistin koulunpenkiltä nykyiseen työhöni vaateliikkeen visualistiksi ja myyjäksi. Saa nähdä mitä nyt elämä tuo tullessaan ja millaisia mahdollisuuksia se antaa, tähän hetkeen voin sanoa olevani tyytyväinen.

Unfortunately this post is only written in Finnish, it's about my education. If you really want to read it, please use translate. I'm sorry that this is only written in one language.
Jacket Calvin Klein / Top Sister Point / Skirt Nelly / Heels H&M / Watch Michael Kors

1 kommentti

  1. Tällaiset hieman syvällisemmät postaukset on aina tosi mielenkiintoisia! :)

    VastaaPoista