Puhdistuskuuri alkuvuoden kunniaksi

Aloitin tällä viikolla Heartbeat Detox -kuurin, kuulin siitä tubettaja Mmiisaksen kanavalta. Vaikka hän ei ollutkaan kuurin iso fani, ajattelin kuitenkin ottaa siitä selvää. Petra Korpi kirjoitti blogissaan puhdistus kuurin ohjeet viidelle päivälle ja ne löydät tästä. Tämän kuurin tarkoituksena ei ole pudottaa painoa, vain syödä terveellisemmin, puhdistaa kehoa ja nostaa mielialaa. Olen erittäin innoissani tästä, sillä olen lukenut paljon erilaisista detox- ja mehukuureista ja tämä sisältää oikeasti kunnon ruokaa. Kaikki aines-osat saat helposti lähiruokakaupasta, melkein kaikki jopa vihannesosastolta.

Tämä puhdistus tulee hyvään väliin, ikävä viikko takana, joten mieli ja keho tulee hyvin puhdistettua ja vuotta on hyvä jatkaa kevein mielin. Ja koska jouluna tuli syötyä vatsa aivan täyteen joka päivä on nyt hyvä sauma saada normaalit annoskoot käyttöön. Oppii mahakin tajuamaan, että vähemmällä ruualla pärjää. 

Olen varma, että tästä ei tule helppoa, kolmas päivä on kuulemma pahin ja nyt ensimmäisen päivän aikana, minulla on ollut melkein koko ajan nälkä. Nälkäkiukku ei ole kaukana ja siltä tuskin säästytään tulevana viikkona. Pelkään myös itsehillintäni puolesta, minulla sitä ei juuri ole. Syön kaikki herkut pöydästä jos vain mieli tekee, joten pelkään kovasti joulusuklaideni puolesta, jotka ovat keittiökaapissani piilossa. 

Kun tämä kidutus on loppunut, kirjoittelen tästä fiiliksiä enemmän. Sillä aikaa Detox kuurin kulkua voi seurata snapchatistäni tai instastorystani (ladymode.tanja).


// I heard about this Heartbeat Detox diet from Mmiisas and even she wasn’t big fan of this diet, I still wanted to check this out. Petra Korpi wrote this diet at her blog and you can find it here. There are all the recipes and this diet is not about losing weight. It’s about eating healthier, and cleansing your body and mind. I also like this diet, because you can buy everything on your grocery and almost everything is from vegetable aisle.

This is coming on great time; I am so ready to cleanse myself from every toxic shit from my body. I hope that this help me to eat less, because at Christmas I ate so much. And I need more balance on my plate. I also hope this helps with my self-control, I don’t have it. I can eat every sweet thing on the table if I want. So let’s hope that it will get better. And I know this will be hard, because this is my first day and I feel hungry all the time. But I won’t cave in, I have lot of Christmas chocolate in my kitchen cabinet and I hope that they will stay there. 

2 kommenttia

  1. Mulla ei ole koskaan ollut hinku mihinkään "diettiin" mutta puhtaasti syöminen on kyllä lähellä munkin sydäntä! Tsemppiä kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tää on ensimmäinen kerta ku olen "dietillä", saa nähdä tuleeko näitä tehtyä myös jatkossa.

      Poista