Superpitkä takki joka tuo mieleen kylpytakin

Mulla on ajankäyttö ollut aivan onnetonta tällä viikolla. Alkuviikosta olin vapailla kaksi päivää, toisena päivänä olin ahkera; näin ystävääni ja otin asukuvia blogia varten. Seuraava päivä meni Blacklistin parissa, on se vain niin koukuttava sarja. Ajattelin siinä televisiota katsoessani, että kyllä huomenna kerkiää bloggaamaan. Kerkesinkin parituntia juuri sen ajan minkä olin ajatellut, mutta valmista ei tullut joten ajattelin että torstaina saan kaiken valmiiksi. Ei, telkkari vei voiton illalla. Perjantai-aamuna sain osan rästitöistä tehtyä, mutta olin silti pahasti jäljessä. Täyteen buukattu viikonloppu ei auta asiaa, onneksi rakas serkkutyttöni ymmärtää, jos olen koneella viimeistelemässä tätä postausta ja tyttöjenilta alkaa vasta tämän jälkeen.

Minulla on itse asiassa vaiheilla video tänne blogiin, mutta ajan käyttöni sai huomaamaan, etten saa sitä millään täksi viikoksi valmiiksi. Joten ensiviikolla tänne ilmaantuu hieman ”ale haul” tyyppistä videota, saa nähdä mitä siitäkin oikein tulee. Mutta innoissani ainakin olen sen tekemisestä.


// My timing hasn’t been perfect, or even good. I had two day offs at beginning of this week, first was good one. I met my friend and took some outfit photos. Next day I just watched Blacklist and I must say, it is so good show! While I was watching tv, I thought I have good time to blog tomorrow. I did for two hours, but I wasn’t ready at all. Thursday night, the tv took over and Friday morning I worked hard and still it wasn’t enough.

I’m working on a video, but because of my timing it won’t come at this week. It’s going to be a sale haul video, I don’t know what it’s gonna be like, but I am very excited about it. So stay tuned for next week.
Pientä mainintaa vielä tästä ihanasta superpitkästä takista, joka tuo mieleen kovasti pehmeydellään aamutakin tai vanhojen elokuvien agenttien takin. Olen aivan varma, että jokin muu vertaa myös tätä takkia kylpytakkiin, kuin oikeaan lämpimään talvitakkiin. Mutta ei se haittaa, sillä pitkään olen havitellut tällaista kietaistavaa takkia, joka oikeasti pysyykin kiinni kun sen solmii kauniille rusetille. Mikään ei ole inhottavampaa kylmällä, kun takki joka vähitellen aukeaa, vaikka ei todellakaan pitäisi.

Tämän ihanuuden löysin Saksassa ollessani, metrokäytävässä sijaitsevassa Hanna & Haucken myymälästä. Olimme ohikulkumatkalla ja ihastuin aluksi samaan takkiin, mutta metsän vihreän sävyyn. Se jos mikä näytti minun päälläni aamutakilta. En voinut millään jättää tätä takkia liikkeeseen roikkumaan. Takki joka maksoi alle 50 euroa, on valmistettu Italiassa ja sisältää villaa sekä kašmiria, myös hiukan viskoosia.


// I wanna talk little bit about this super long jacket, which does reminds me little of a bathrobe, it’s so soft. I bet someone else is there like;”why are you wearing a bathrobe?” But I don’t mind, I have wanted a long time this kind of button and sipper free jacket and I have to say when you close this with a bow it stays. I hate those jackets which start to open a little by little by them self, especially if it’s really cold outside.

I found this perfect one from my trip to Munich. It was store called Hanna & Haucke and it was located in some subway hallway. We were just passing by and I notice, not this one, but the same jacket as a color green. It was really dark forest kind of green and that looked like I was wearing a bathrobe. I just couldn’t leave this creamy one behind, after all it was made in Italy and the fabric was Cashmere, wool and little of viscose and the best part was that it cost less than 50 euros. 
Scarf Cubus / Jacket Hanna&Haucke / Jeans Vero Moda / Shoes Dinsko

Ei kommentteja