Parannus matkakuumeeseen


Insta on täyttynyt tämän vuoden aikana muiden matkakuvista. On ollut rantalomaa, kaupunkilomaa ja roadtrip reissuja. Kun muiden ihania matkakuvia katselee, rupeaa itsekin halajamaan johonkin uuteen kaupunkiin. kuukausi takaperin olisin halunnut lähteä saman tien Lontooseen, ihan vain muuten vain kävelemään Lontoon katuja.
Onneksi kuitenkin matkakuumeeseen tulee parannuskeino kuukauden päästä, kun koittaa keväinen Italian reissu tunnelmalliseen Venetsiaan ja Firenzeen. Italia on minulle jo tuttu maa, sillä Roomassa käytiin perheen voimin seitsemän vuotta sitten ja kolme vuotta sitten kävin Milanossa serkku tytön kanssa. 

En malta odottaa, että pääsen käyttämään kevyitä keväisiä vaatteita, mekkoja, tennareita ja nahkatakkia. Voisin yrittää opetella myös ennen matkaa hieman Italiaa, jos osaisin vaikka tilata ravintolassa itselleni ruokaa. Nykyinen kieli taitoni ei riitä kuin tervehtimään ja kiittämään. Osaan myös sanoa ciao bella bambini, mutta enhän minä nyt tuota tarvitse sitten ollenkaan. Enkä myöskään frendeistä opeteltuja kirosanoja.

Ei kommentteja