Uusi otsatukka


Olen tammikuusta asti halunnut leikkauttaa itselleni otsahiukset, mutta en ollut saanut aikaiseksi varattua kampaaja aikaa, ennen kuin nyt. Kun istahdin parturin tuoliin ja tokaisin kampaajalleni, että olen päättänyt haluta otsiksen. Kampaajani kulmat nousivat ja hän kysyi "oletko nyt ihan varma?"

Omistan pari isoa pyörrettä hiuksissani ja toinen niistä osuu juuri otsahiuksien kohdalle joten ymmärrän miksi ihmetys oli niin suuri. Viimeksi minulla on ollut otsis ammattikoulussa ja muistan kyllä kuinka usein minulla meni hermot sen kanssa aamuisin, kun en vain saanut sitä ojennukseen. 

Tykkään tästä muutoksesta kovasti, näytän niin erilaiselta, että tuskin tunnistan itseäni kun katson peiliin. Pienen ajan tämä totuttelua kaipaa, mutta olen iloinen tästä muutoksesta. 

Ei kommentteja