Viisi matka lookkia Italiaan


Italian matka lähestyy ja en malta odottaa, että pääsen taas Italian maalle, tutustumaan uusiin kaupunkeihin ja syömään maailman parasta ruokaa, sillä kuka muka vihaisi pastaa tai pizzaa. Olen myös opetellut hieman Italiaa ja toivottavasti voisinkin olla kuin oikea italialainen tilaamassa kahvia. Tosin olen varma, että jänistän kuitenkin tilauksen tekemisessä ja puhun mieluummin englantia, sillä se sujuu aina paremmin. Mutta ainakin yritän kokeilla, mitä sitten jos nolaan itseni, menen seuraavalla kerralla toiseen kahvilaan nolaamaa itseni uudestaan jos vain täytyy.


Sää näyttää olevan Venetsiassa viidentoista asteen yläpuolella, joten on ihana päästä käyttämään keveitä vaatteita vihdoinkin. Merenrantakaupungissa saa tuulen takia otsatukka kyytiä, mutta ei se haittaa. On ihana päästä käyttämään keveitä maxi mekkoja nahkatakin kanssa, yhdistää raikasta pallopaitaa mamma farkkujen seuraksi ja nauttia raikkaista drinkeistä pitsitopissa ja roosan sävyisessä hameessa. Jos on viileä päivä voi harteille heittää vain ohkaisen trenssin. 

Jos sinulla ei ole ulkomaan matkaa tiedossa, onneksi Suomenkin lämpötilat ovat nousussa ja saamme täällä myös nauttia kevyemmistä vaatteista. Nämä valitsemani kokonaisuudet voi ehdottomasti käyttää Suomessakin, kuhan muistaa laittaa sukkahousut jalkaan ja ehkä hieman paksumpaa takkia päälle. Tai totta kai voitte säästää suosikki kokonaisuutesi puhelimen muistiin ja inspiroitua näistä kuvista uudelleen, kun täälläkin lämpötila kohoaa yli kymmeneen asteeseen.


*Yhteistyössä: Nelly

Ei kommentteja