Olen nähnyt viime aikoina paljon blogeissa postauksia, mihin
on kerätty kuvia puhelimen kuvarullasta ja jaettu arkisia hetkiä viikon
varrelta. Näitä lukiessa ajattelin, että voisin itsekin väsäillä samankaltaisen
postauksen. Muistan tehneeni tällaisia juttuja ennenkin, mutta viime kerrasta
on varmasti vierähtänyt jo vuosi.
1. En ole nähnyt ystäviäni pitkään aikaan, joten olin
ehdottomasti innoissani kun sain Ladesta yhden parhaan ystäväni käymään.
Tietenkin kahvihetkelle oli leivottava juustokakku ja pieniä marjapiirakoita.
2. Olen kovasti nautiskellut kävelylenkeistä ja joka kerta
ihastelen ääneen kuinka ihanan vihreää on. Olen varma, että poikaystäväni on
saanut tarpeekseni kuin osoittelen kauniita kukkia lenkkipolun varrella ja jään
haistelemaan kukkia.
Jos jotain hyvää on ollut koronasta, niin ainakin olen
saanut nauttia keväästä ihan täysin rinnoin. Yleensä vihreät lehdet ilmestyvät
silmänräpäyksessä, mutta nyt niistä on saanut nauttia ajan kanssa pari
kuukautta.
3. Kävin pitkästä aikaa parturissa ja mikä muutos sieltä
tulikaan. Juurikasvu on milttei vuoden mittainen, oranssinsävy on haihtunut
olemattomiin sekä hiusten latvat näyttävät enemmän kuivalta jouhelta kuin
ihmisen hiukselta.
Jännitin suunnattomasti tulosta, kun ilmoitin kampaajalle
että nyt leikataan hiuksen lyhyeksi. Olin suunnitellut jättäväni hiukset hieman
pidemmiksi, mutta luotan todella paljon kampaajaani. Kun hän ehdotti long bob
kampausta, päätin lähteä ajatukseen mukaan.
Vaikka hiukset loppuvatkin harjatessa aivan kesken ja ponnarille jää
vain mitätön tupsu. On nämä silti aivan ihanat.
4. Tässä on pieni tarina aika. Olin laittamassa parvekkeelleni
yrttejä kunnes tajusin, että minulla ei ollutkaan jemmassa enää siemenen
siementä. Sekä olin unohtanut ostaa aamupäivän puutarhakauppa reissulla mintun
sekä tinjamin.
Otan pyörän alleni ja lähden ajamaan kohti Kaaren Prismaa,
olen varma että löydän heidän puutarha puoleltaan kaiken tarvitsemani. Mutta
ei. Siemenet löysin, mutta en löytänyt yhden yhtä yrttiä. Muistan, että lähistöllä
on puutarha liike Muhevainen. Laitan GPS päälle ja hyppään pyörän selkään.
Matka ei mennyt niin kuin piti. Kun olin mennyt toisen
alikulku tunnelin alitse, en enää tiennyt mikä tie oli vieressäni Kehä 1 vai
Tampereen moottoritie? Katson karttaa, mutta en ymmärrä missä olen.
Totean hetken GPS katsottuani, että pääsen metsäpolkuja
pitkin oikeaan paikkaan. Metsä oli täynnä ristiin rastiin meneviä
juoksupolkuja. Pyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä tuli joka suunnasta ja pelkäsin
jääväni pyörän alle, kun pysähdyin jokaisen tieristeyksen kohdalla katsomaan
mihin minun pitää jatkaa. Pienen haahuilun jälkeen pääsen asfalttitiellä ja
näen että autotien takana hulmuavat Muhevaisen liput. Huokaisen helpotuksesta,
mutta turhaudun pian, sillä en ymmärrä miten sinne pääsee. En löydä
kävelytietä, ainoastaan autotien joka liittyy Tampereen moottoritielle.
Pyöräilen edestakaisin tietä pitkin, mutta en löydä reittiä.
GPS näyttää tietä mitä ei ollut olemassakaan. Kello lyö eteenpäin ja aikaa on
enää puoli tuntia, ennen kuin kauppa menee kiinni. Turhaudun, olen niin lähellä,
mutta silti niin kaukana. Oli niin lähellä etten olisi kaatanut pyörääni ja
vetänyt itkupotku raivareita keskellä tietä.
Totean vain itselleni, että ei auta muu kuin mennä ojan yli
ja autotien poikki. Jotta pääsen ostamaan yrttini, en suostu luovuttamaan ja
kääntymään takaisin kotiin.
Ei kommentteja