Hiusten freesausta värikkäällä hiusmaskilla


Kävin kesälomallani kampaajalla päivittämässä hiuksiani. Otsatukka sen kuin kasvaa kasvamistaan ja oli sitä napsittava taas hieman lyhemmäksi. Tyvi korjattiin takaisin oikean sävyiseksi ja pesupaikalla ihana luotto kampaajani ehdotti, laitetaanko oranssin ja kuparin sävyinen väri mix latvoihin hiusmaskin avulla.

Tätä ei tarvinnut kauan miettiä, antaa palaa vain, kokeillaan mitä tapahtuu. Kun kyseessä on värjäävä hiusmaski, lähtee sävy heti ensimmäisessä pesussa haalistumaan ja häviää kokonaan parin pesun jälkeen. Joten tällä tekniikalla on super helppoa kokeilla erikoisempiakin värejä, eikä tarvitse pelästyä jos se ei näyttänytkään siltä miltä sen piti näyttää.
Sain onnekseni ihanat, hieman oranssin sävyiset latvat. Kampaajalla näihin laitettiin Curryn sekä kupari sävyä sekoitettuna. Mutta itselleni päätin ostaa pelkän curryn sävyn, antaa sitten palaa ihan olan takaa. Ollaan punapäitä syksyyn mennessä.

Olen ennenkin käyttänyt hiusmaskeja, ruskeaa ja  vaalean kuparin sävyä, mutta värikkäät ovat jääneet aina kaupan hyllylle. Ennen myös laitoin ainetta kuviin hiuksiin ja ihmettelin, miten sävy ei tartu 40 minuutinkaan jälkeen kunnolla. Nyt olen laittanut oranssia sävyä märkiin hiuksiin ja antanut vaikuttaa vain kolme minuuttia ja väri on todella kirkas! Voin kertoa, että olin hämmentynyt ensimmäisen kerran jälkeen. Paketissakin lukee kymmenestä minuutista varttiin, kuinkahan punaiset näistä oikein tulisi sen jälkeen?

Lue myös:

2 kommenttia