Ainoa ja oikea

Ompas tänään ollut mielenkiintoinen päivä. Aamulla lähdettiin porukalla Ainoat ja oikeat -elokuvan avustajiksi. Elikkä päästiin jopa kameran eteen, nyt sitten sormet ristiin että meitä ei ole leikattu pois.
Elikkä kuvaukset oli Helsigissä Finlandia talolla, ja ensivuoden puolelle menee toinen keikka, jolloin meitä tarvitaan taas. Itse elokuva ilmestyy vasta joulukuussa 2013 ja päätähtinä nähdään mm. Anna-Maija Tuokko, Ilkka Villi, Antti Reini, Jenni Kokander ja Inka Kallén.

Ohjaaja on Saara Cantel ja käsikirjoittaja Outi Keskevaari

Oltiin siis firman kokouksessa yleisössä. Muuta materiaalia en ehtinyt kuvauspaikalla kuvailemaan. Noh ensikerralla sitten :)

Ei kommentteja