keskiviikko 6. toukokuuta 2015

My favorites from Yves Rocher

On ihan uskomatonta kuinka paljon naiset käyttävät rahaa kosmetiikkaan ja muihin hygienia tarvikkeisiin. Valitettavasti itsekin hamstraan, vaikka minkälaisia purkkeja ja purnukoita. Nyt kuitenkin olen hillinnyt itseni ja yrittänyt ostaa vain sen tarpeellisen, tietenkään se ei aina ole ihan onnistunut, sillä mm. suihkugeelejä kaapissani on vino pino. Olen tullut tulokseen että olen suosinut aina Yves Rocheria hieman enemmän, vaikka kaapistani löytyykin paljon eri merkkejä Rocherin tuotteet ovat enemmistössä.

Yleensä uusien tuotteiden yhteydessä tulee ensin katsottua purkin ulkonäköä, tuoksua ja tietysti hintaa. Yllätyn joka kerta kun tilaan jotain Yves Rocherilta, kuinka halvaksi ostokset tulevat, tuotteet ovat riittoisia, joten ei tarvitse tilata useaan otteeseen. Sain jonkinlaisen ihme valaistuksen muutama vuosi sitten kun tajusin että Yves Rocherilla on myös oma liike Helsingissä. Siitä on aina yhtä hankala kulkea ohi, jotain aina osuu silmään. 

It's unbelievable how much women spend money on cosmetics and beauty products. Unfortunately I am one of them; I have so much different kind of jars in my closet. Luckily I have little contain myself, the last past year, I have tried buy only what I really need. Of course it is hard sometimes and I do fail this task, somehow I happen to have so many shower gels in my apartment and apparently I have favor the most (of all beauty products), Yves Rocher

When I buy new product, first I notice the look and the shape of the bottle, then scent and of course the price. Yves Rocher always surprises me with their prices; it so cheap and quality is great. I had some kind of enlightenment few years back; I realized that Yves Rocher has a store in Helsinki. Now it so hard to go pass it, every time I walk by, something caught my eye.   
After Sun lotion löytyy täältä
Olen löytänyt muutaman suosikki tuotteen, jossa tulen luultavasti aina pysymään. Ensimmäinen on keveä, raikas ja helposti levitettävä hiusnaamio. Tätä tekisi mieli pistää valitettavasti koko purnukka päähän kerralla, vaikka riittääkin paljon vähempi, tuoksu on vain niin syötävän hyvä. Hiusnaamion löydät tästä.

Toinen on ihorasva, jonka ostin alun perin ihan mielenkiinnolla. Rasva joka vähentää ihokarvojen kasvua ja yllättävää se toimii, tai sitten vain kuvittelen sen toimivan. Hyvin huomaa kesäisin, kun tätä silloin enimmäkseen käyttää, ihokarvat ovat hennompia ja kasvavat väljemmin. Rasva on muutenkin niin helposti levitettävää, se kuin vain sulaa ihoon. Voit jopa heti sen jälkeen pukea päälle, eikä tarvitse odottaa minuuttitolkulla ja pelätä että housujen sisäpuoli on aivan rasvassa. Ja jos vaikka olisikin käynyt niin, että rasva ei olisikaan toiminut odotetulla tavalla, olisi se silti jäänyt ostoslistalle, sillä tuoksu on niin kesäinen ja raikas, että tulee aina mieleen lämpimät kesäpäivät.

Varmasti kaikista tyytyväisin olen Yves Rocherin meikinpoistoaineeseen. Se on ollut paras tähän astisista, iho ei jää ollenkaan rasvaiseksi ja se poistaa pitkäkestoisenkin meikin. Tätä on monet vuodet jo etsitty, harmi vain että omani on jo lopussa. Meikinpoistoaine löytyy tästä. Suosikkeihini kuuluvat myös kasvonaamiot sekä after sun -voiteet.

I have found few favorite products of Yves Rocher, which I'm definitely gonna stick to. First one is light, fresh and easy to apply, it is a hair mask. This smells so good that you just want to put whole jar in your hair. So you learn some self-discipline while you do your hair. You can find this hair mask from here.

Next one is body lotion, which I bought just of simply interest. This body lotion should reduce your hair and surprisingly it works, or then I just think it works. But I actually think that at summer when I use this body lotion more often, the hairs grow less and more loose. But if it doesn't work I wouldn't mind because when you apply it, it just like melt to your skin and you can put your clothes on and you don't need to wait so long and be afraid that the lotion is on your pants. And the scent is fresh and reminds me of summer, I just love this one. 

I think my favorite one is the Yves Rochers make up remover. I have tried to find a perfect one for a long time and now I have it. After washing your make up off, your face doesn't feel so greasy and even your whole mascara will go off, too bad that mine is almost finished. Make up remover you can find hereI also love Yves Rochers face masks and after sun lotions.
*Yhteistyössä Yves Rocher

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti