maanantai 9. huhtikuuta 2018

Viikonloppu puhelimen kautta


Vapaa viikonloppu meni aivan loistavasti, tosin olisin toivonut, että olisin saanut tehtyä vielä enemmän, mutta ainakin koti on saatu siivottua ja parveke laitettu kevät kuntoon.  Huomenna on mukava aloittaa talviloma puhtaassa kodissa ja mikä parasta, ei tarvitse olla töissäkään myöhään iltaan asti, vaan pääsen vielä valoisan aikaan kotiin. Voin jopa nauttia iltateet parvekkeella, luultavasti kyllä takki päällä ja huivi kaulassa.

On mukava taas oleilla parvekkeella, kun sen on nyt saatu siivottua. Vielä pitäisi hankkia parvekkeelle kasa kukkia, sillä onhan sen nyt tylsän harmaa ilman mitään vihreyttä, mutta odotellaan ensin, että päästään pois yöpakkasista. Muuten saan kiikuttaa taas kasan paleltuneita kukkia roskiksille.
Viikonloppuun on kuulunut siivoilun lisäksi ystävien kanssa oloa, keilaamista sekä hyvää ruokaa. Hieman olen jopa yrittänyt aloittaa pakkaamista, sekä ensiviikon blogi postauksien kirjoittamista. Olen todella ylpeä itsestäni, jos saan kaiken tehtyä päivää ennen reissuun lähtemistä. Olisi mukavaa viettää yksipäivä ihan rauhassa ja etsiä suloisia kahviloita Venetsiasta, joissa voisi loman aikana piipahtaa kahvilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti