Rakastan listojen tekemistä ja kalenterin täyttämistä, mutta
vihaan sitä, että saatan kuvitella itsestäni liikoja. Tunnen itseni jo aika
hyvin ja tiedän milloin valehtelen itselleni ja se käy melkein aina, kun teen
to do – listoja.
Listaan ylös siivous järjestystä, urheilua, oman sekalaisen
laatikkoni siivousta sekä vanhan koneen tietojen arkistointia ja tietenkin
arkisia asioita. Osa sujuu aivan loistavasti ja hyvä fiilis kasvaa kun pääsee
yliviivaamaan tehtyjä kohtia. Mutta sitten on ne pari kohtaa joita olen viivytellyt
liian pitkää. Vanhan koneen kuvien arkistointia olen venyttänyt jo kohta
vuoden!
Aloitin kevät siivouksen nyt jo sillä muuten jos aloitan sen
keväällä, olen valmiina vasta syksyllä. Joidenkin asioiden tekeminen ei kiinnosta
yhtään. Löysin 30 päivän siivous kalenterin jossa yhtenä päivänä saattoi olla
yhden vaatekaapin siivous, toisena jääkaapin putsaus, kolmantena turhien
vaatteiden myyminen, neljäntenä olohuoneen järjestäminen jne.
Tämä aikataulutus on ollut mielestäni helppo kun päivässä on
vain yksi asia mikä pitää siivota. Kuun lopussa olen saanut koko asuntoni
järjestykseen ja heitettyä turhat asiat pois. Kun olen saanut tämän tehtyä,
minulla on itselläni palkinto. Ja vain jos teen tämän loppuun saan käydä ostamassa
itselleni jotain mieleistä. Ehkä uudet kengät tai uuden mekon, sitä en tiedä
vielä millä ajoin hemmotella itseäni.
Paperi kalanterit ovat mieleinen tapa pitää kirjaa päivän ja
viikon menoista. Sunnuntaina yleensä kirjaan viikon tapahtumat ylös, pienet
hemmottelut hetket ja tietenkin teen kalenterin ulkonäöstä mielekkäämmän
ihanien tarrojen avulla.
Lue myös:
Ei kommentteja