Inspiroivin kirja oman unelman tavoittelemiseen

Ihanaa ja rentouttavaa keskikesän juhlaa kaikille! Toivon todella, ettei tämä juhannus mene vesisateen pauloissa, sillä minä ainakin haluan grillata joka päivä ruokaa, nauttia lämpöisistä pouta keleistä ja lukea mukaansa tempaisevaa kirjaa. Miten ihanaa on istahtaa terassille kirja kädessä, nojata pehmeisiin tyynyihin ja siemailla virkistävää kesädrinkkiä, jossa koristelee mintun oksia ja limen paloja.
Odotan varmaan koko viikonlopulta, että pääsen uppoutumaan kirjani pariin. Olen totaalisen hurahtanut Nora Robertsin hääkirja sarjaan, jota aloitin lukemaan viime kesänä. Olen yrittänyt pihtailla viimeisen osan kanssa, sillä en vain kestä ajatusta, että tämä neljäs kirja on viimeinen. Joka kerta kun avaan tämän kirjan saa se minut niin onnelliseksi, unelmoivaksi ja inspiroituneeksi.

Kirjassa neljä ystävystä perustaa yhteisen yrityksen. Heidän elämäänsä on ilo lukea, kuinka he työskentelevät omassa unelma työssään, asuvat samalla kartanon katon alla ja oivoi tässä on myös sitä romantiikkaa, joka saa skeptisemmänkin tytön innostumaan romantiikasta.
Tämä kirja saa minut aina innostumaan tavoittelemaan omaa unelmatyötäni vielä kiihkeämmin, sillä jonain päivänä toivoisin minäkin, että olisin yhtä onnellinen työssäni kuin kirjan hahmot ovat. Ehkä olen vain tavan tomppeli joka jää oman unelman pauloihin, sillä todellisuudessa en uskalla tavoitella kaikkia unelmiani, sillä pelkään vain epäonnistuvani. Mutta tällainen pieni pakokeino, kuten inspiroiva kirja auttaa minuakin pikku hiljaa sysäämään pelkoni pois.

Lue myös:

Ei kommentteja