8:30
Sisäinen herätyskello ei anna nukkua yleensä edes yhdeksään
asti, mutta toisaalta aikaisissa aamuissa on puolensa. Vaikka on pakko vapaata,
olen aamuisin nauttinut kahvia, syönyt hyvän aamiaisen ja tehnyt päivälle
pienen tehtävälistan. Taustalla pyörii
tietysti jonkin sarja minkä olen nähnyt jo useampaan otteeseen. Näin voin
keskittyä muihin hommiin, kuin pelkästään uuden tv-sarjan katsomiseen.
Viime aikoina ei ole tullut panostettua ulkonäköön. Mutta
kun päivän ohjelmassa on blogikuvien kuvaamista, voi pitkästä aikaa panostaa meikkiin.
Nyt voi oikein hyvin meikata pelkästään kauppapäivänä, kun muuten ihmisten
ilmoille ei ole asiaa. Käytin meikissäni punaisen sävyjä, samaa meikki lookkia
josta tein postauksen viime viikolla. Jos et ole lukenut sitä vielä, pääset
postaukseen tästä.
11:20-14:00
Aurinko houkutteli ulkona ottamaan pitkästä aikaa asukuvia.
Oli hauskaa metsästää kuvien taustoja. Suunnitella samalla tulevia
blogipostauksia kun rämmin mutaisten ojien yli.
Kotona pääsin nauttimaan lounasta parvekkeelle. En yleensä
juo Pepsiä ruuan kanssa, mutta piti hieman juhlistaa sitä hetkeä, kun pääsin
ensimmäistä kertaa tänä vuonna syömään ulos. Ruokaseurana minulla oli tube
videot ja tällä kertaa seurassani oli Janne Naakka.
15:00
Olen innostunut näillä vapaa päivinä käymään joka päivä
lenkillä. Olen löytänyt uusia lenkkireittejä vaikka olenkin asunut tällä
alueella jo useamman vuoden. Samalla oli
oiva hetki viedä pääsiäiskortit postiin. Nyt jos koskaan on hyvä aika muistaa
rakkaita vanhanaikaisilla postikorteilla tai vaikka kirjeillä.
17.15
Uusi satsi kahvia ja inspiraation etsimistä Pinterestistä.
Sisustus buumi on iskenyt viime aikoina ja Pinterestini on täynnä
omakotitalojen kuvia, upeita keittiöitä ja marmorisia kylpyhuoneita. Saatoin
myös käydä kuolaamassa ostettavia taloja verkosta. Toiset kuolaavat
nettikauppoja, toiset autoja minä näköjään kuolaan taloja.
Olin suunnitellut myös luonnostelevani illan aikana muutamia
blogi postauksia, mutta en saanutkaan mitään aikaiseksi. Istuin vain sohvalla
läppäri sylissäni ja tuijotin loppuillan Netflixiä.
Onpa ihana meikki! :)
VastaaPoistawww.nouw.com/iinatalvitie
Oi kiitos! :)
PoistaOi miten hieno banneri blogillasi on! My day -postaukset on niin kivoja, ne toimii ihan yhtä hyvin tekstimuodossakin kuin videoina. Haha tuo on perus, että illaksi suunnittelee jotain järkevääkin tekemistä, mutta lopulta löytää itsensä vain Netflixin seurasta :D
VastaaPoistaKiitos kovasti! :) Onneksi en ole ainoa joka jumittuu telkkarin ääreen :D
Poista